https://yle.fi/uutiset/3-11513605 

Uutisessa kiinnitin heti huomion otsikkoon ja se sai minut lukemaan sen, sillä mielestäni oli mielenkiintoista miten asuntojen hinnat ovat oikein nousseet. Uutisessa kerrottiin, että rivitalojen myynti on 6 prosenttia suurempi kuin viime vuonna samaan aikaan, ja se on mielestäni vähän erikoista, että se on jopa noinkin paljon suurempi. Uutisessa kerrotaan, että: “Vanhojen osakeasuntojen keskimääräinen neliöhinta oli Helsingissä 4 556 euroa, Tampereella 2 586 euroa, Turussa 2 126 euroa ja Oulussa 1 829 euroa.” Tämä on mielestäni ihan normaalin näköistä, ja se ilmaistiin uutisessa hyvin, ja oli helppo tulkita. Hieman uutisessa yllätyin kyllä siitä, kun rivitalojen kauppamäärä oli suurentunut, mutta kerrostalojen pysynyt samana. Mielestäni se on outoa, sillä opiskelijat yleensä asuvat kerrostaloissa, mutta toki tämän hetkisen maailman tilanteen takia ihmiset ovat voineet myydä esim. Sijoitusasuntojaan poissa tullakseen toimeen. Mielestäni uutinen oli selkeä, helppo lukea sekä helposti tulkittava ja asia kerrottiin todella selvästi ja sain heti tietää missä esimerkiksi on kauppahinnat nousseet, sillä se luki jo ensimmäisessä kappaleessa