Yle.fi uutissivustolla uutisoitiin 25.8.2020 Suomen pankin tukitoimenpiteistä koronapandemiassa. Uutisessa tuotiin esille kymmenien miljardien eurojen tukiostot ja 57 miljardin velkakirja ostot, joilla halutaan pönkittää Suomen taloutta.

Koronan vaikutukset Suomen talouteen ovat huolestuttavia. Koronan myötä talous tulee supistumaan 6% ja julkinen talous velkaantuu uhkaavasti. Keinot, joilla pankki on pönkittänyt taloutta ja auttanut muita pankkeja selviämään kriiseistä ovat luultavasti tehokkaita, koska ne tukevat laaja alaisesti pankki toiminnan kautta yrityksiä ja kotitalouksia. Tämä on tärkeää, koska moni yritys on vaarassa menettää toimialansa ja sitä myötä monen ihmisen työpaikka on vaakalaudalla. Toivottavasti tämä tuki heijastuu mahdollisimman monen suomalaisen arkeen. Erityisen vaakalaudalla ovat työpaikat matkailu- ja palvelualoilla, joissa korona vaikutus on merkittävä. Matalalla lainojen korkotasolla voidaan tukea yksittäisten ihmisten velanmaksu kykyä, sillä korkotason ollessa matala itse velkapääoma lyhenee nopeammin. Lisäksi matalat korot mahdollistavat kotitalouksien muun muassa. Remontti investoinnit, ja sitä kautta tukevat rakennusalaa. Huomioitavaa on myös, että korkotason ollessa matala pankin asiakkaalla on matalampi kynnys neuvotella esimerkiksi. Laina-ajan pidentämiseksi.

Koronan kokonais talousvaikutuksia on tässä vaiheessa hankala arvioida. Korona rokotteen myötä talouden arviointi ja hallinta helpottunee. Tuossa vaiheessa epidemiaa voidaan nimittäin edes jollain tapaa hallita. Rokotteen myötä nimittäin valta-osa laajamittaisista rajoitteista voidaan purkaa.

 

 

• https://yle.fi/uutiset/3-11509678