Ylen 22.8.2020 julkaisemassa uutisessa “Suomi selvisi koronakeväästä voittajana EU:ssa – Pahin voi olla taloudessa jo ohi, ekonomistit arvioivat Ylen kyselyssä” kerrotaan siitä, miten Suomen talous on selvinnyt koronaviruksesta ja miten se selviäisi muun muassa mahdollisesta toisesta tartunta-aallosta. Uutisessa on haastateltu monia taloustieteen tutkijoita ja heiltä on kysytty mielipiteitä ja ennustuksia Suomen talouteen liittyen. Suurin osa heistä on sitä mieltä, että pahin tilanne on jo ohi.  

 

Mielestäni pahin tilanne voi olla mahdollisesti ohi, mutta on myös hyvin todennäköistä, että talous kokisi jonkinlaisen uuden supistumisen, jos rajoja aukaistaisiin tai rajoituksia lievennettäisiin runsaasti. Jo muutamasta isosta tartuntaketjusta saattaisi tulla isoja ongelmia, kun työpaikkoja siirrettäisiin taas etätyöskentelyyn ja työntekijöitä irtisanottaisiin. Pahimmassa tapauksessa koko maa menisi jonkinlaiseen karanteeniin. Silloin myös monet yritykset, kuten kaupat ja kuntosalit kärsisivät taloudellisesti, kun asiakkaita ei olisi tarpeeksi. 

 

Mielestäni talouden tulevaisuutta on vaikeaa ja osittain myös typerää ennustaa nyt koronatilanteen aikana, sillä kukaan ei voi tietää milloin toinen korona-aalto iskee tai milloin tauti saadaan kukistettua kokonaan. Voi olla myös mahdollista, että joudumme kärsimään koronaviruksesta vielä kymmeniä vuosia, jos parannuskeinoja ei keksitä. Uutisessa mainitaan, miten osa aiemmista ennustuksista on osoittautunut vääriksi ja sen vuoksi niihin kannattaa suhtautua varovaisesti. Talous voi siis muuttua milloin vain ja mihin tahansa suuntaan, joten valtion täytyy valmistautua mahdollisiin isoihin muutoksiin jo ajoissa. 

 

https://yle.fi/uutiset/3-11503219