Yli 5000 Suomalaista vientiyritystä on vetäytynyt bisneksestä. Kenellekään ei ollut mahdollista tietoa koronan vaikutuksesta talouteen. Koronan ajateltiin olevan influenssa, mikä kuitenkin laajeni maailmanlaajuiseksi ja iski talouden pahaan paikkaan. 

Hallituksen tekemät rajoitukset ovat aiheuttaneet vaikeuksia suomen viennille, mutta on tärkeää ottaa korona vakavasti. Jos rajoituksia ei aseteta esim- lento tai laivareiteillä, voi tilanne pahentua. On otettava vientirajoitukset käyttöön välittömästi, jotta tilanne saataisiin hallintaan.  

Keskuskauppakamari ja elinkeinoelämän liitto korostaa uutisessa, että Suomen vienti ja talous kärsivät väistämättä vientiyritysyten johdon ja työntekijöiden matkustamisen rajoittamista. Suomen talous kärsii rajoituksista. Suomella ei ole varaa löysentää rajoituksia huomattavasti. Mitä jos virus pahentuu rajoituksien löysentämisen myötä? Vientiä ja matkustamista tiukennettaisiin entisestään, mikä tarkottaisi vielä huonompaa tilannetta taloudessa. On elettävä säännöillä, mitkä hallitus katsoo parhaaksi. 

Tilanne on kinkkinen, ja tulevaisuus epäselvä. On tärkeää edetä rauhassa ja seurata tilannetta ulkomailla tarkasti. Suomi ei ole ainoa maa, jonka talous kärsii. 

 

https://yle.fi/uutiset/3-11501798